AkpoNet

Etusivu
Info
Opetus
Linkit
Vieraskirja


5. POHDINTA

Tässä työssä tutkittiin ensihoitajan työn kuormittavuutta. Vaikkakin ensihoito on tuore hoitotyön alahaara se on työnä erittäin kuormittava niin fyysisesti kuin psyykkisesti ja vaatii työntekijältä itseltään hyvää fyysistä kuntoa ja psyykkistä jaksamista. Tämän vuoksi onkin tärkeää selvittää ensihoitajan työn kuormittavuutta, josta ei juurikaan ole tutkimusta tehty. Hoitotyöstä on tehty yleensäkin paljon ergonomiaan liittyviä selvityksiä, mutta niitä lukiessa huomaa niiden käsittelevän aihetta osastotyön kannalta, antamalla esimerkiksi ohjeita potilassiirtoihin, joissa on käytössä apuvälineitä ja useampia hoitajia. Sinervon kirjassa esimerkiksi puhutaan työnluonteesta terveydenhuoltoalalla, mutta ensihoitajien ammattiryhmää siinä ei mainita. Troup kumppaneineen kyllä antaa ohjeita miten ja millaisia otteita potilassiirroissa käytetään yksin tai kaksin toimiessa, mutta ne eivät sovellu hoitotyöhön tarkoittamattomiin tiloihin, kuten hoidettaessa potilasta henkilöauton takapenkiltä. (Sinervo & Lindström, 1992, Helsinki. Troup & co, 1988, Helsinki.)

Tutkimus antoi tuloksen, että ensihoitajan työn kuormittavimmat osat ovat potilaan hoitaminen ja hälytysajo. Vaikkakin nämä osa-alueet ovat pieni osa ensihoitajan työn kokonaisuutta. Potilaan hoitamista työstä on 10 % samoin hälytysajoa. Loput työvuorosta koostuu lähinnä odottamisesta ja aputehtävistä. Kuitenkin juuri hoitaminen ja ajaminen ovat ensihoitajan elimistöä fyysisesti eniten kuormittavat osa-alueet. Aavelan ja Talkan opinnäytetyössä tehty selvitys tukee tätä huomiota. Tutkimuksessa yhtenä osa-alueena oli mitattu potilaan luokse siirtymistä kolmanteen kerrokseen hoitovälineitä kantaen. Muina selvitysosa-alueina olivat 70 kg potilaan siirto sängystä lattialle ja hoitoelvytyksen toteuttaminen pitkittyneen kammiovärinän hoitoprotokollan mukaisesti, sekä potilaan ja välineiden siirtäminen hoidon jälkeen ambulanssiin. Tämän mukaan kuormittavimmaksi muodostui siirtyminen paarien kanssa ja toiseksi kuormittavimmaksi siirtyminen potilaan luokse välineiden kanssa. Elvyttäminen koettiin työvaiheista kevyimmäksi. (Aavela Talka 2002, 30)

Aavelan ja Talkan opinnäytetyön mittaustuloksissa hoito vaihe käsitti potilaan luokse siirtymisen hoitovälineiden kanssa ja potilaan siirtämisen autoon, joka nähtiin työn kuormittavaksi kokemisena. Tässä työssä saadut tulokset mukailevat Aavelan ja Talkan tuloksia siitä, että kantaminen kuormittaa eniten ensihoitajan fysiikkaa. Myös Ekmanin ja Ahokkaan saamat punnitustulokset välineiden painoista tukevat ajatusta, että työssä välineiden kantaminen kuormittaa suuresti ensihoitajan hengitys- ja verenkiertoelimistöä. Koska Aavelan ja Talkan tutkimuksessa on kyse elvytettävästä potilaasta ja tässä työssä tutkittiin rintakipuisen hoitoa on kohteeseen mukana vietävä välineistö samanlainen. Pelkkä defibrillaattori siis painaa 14,8 kg, happi 2 l 5 kg ja hoitovälinereput 28,2 kg. Lisäksi mukana kulkevat kansio, hälytys- ja kommunikointilaitteet, jotka myös painavat. (Liite 1)

Mitä sitten pitää sisällään työntekijän fyysinen kuormittuminen ja miten sitä voidaan selvittää? Tässä mittauksia tehtiin Edholm, OWAS, RPE arvoja sekä sykintätaajuutta seuraamalla eri työnvaiheissa. Elimistön kuormittuvien osakokonaisuuksien (esimerkiksi, verenkierto- ja hengityselimistö, hermosto, lihaksisto, aineenvaihdunta, lämpötilan ja nestetasapainon säätöjärjestelmät) vasteet yhdessä kuvaavat työtilanteen kokonaiskuormittavuutta (Ilmarinen ym, 1994, 81). Tässä tutkimuksessa ei mitattu työnkuormittavuutta esimerkiksi lämpöolojen ja hermoston suhteen, joten mittaustulokset eivät anna täydellistä kokonaiskuvaa ensihoitajan työn fyysisestä kuormittavuudesta, kuitenkin tuloksista käy ilmi, että työ kuormittaa raskaasti niin hengitys- ja verenkiertoelimistöä kuin tukirankaa ja raajoja.

Ensihoito, jolla tässä tutkimuksessa tarkoitetaan juuri ambulanssissa tapahtuvaa ensihoitoa tapahtuu suurimmaksi osaksi ”ei-hoitamiseen” tarkoitetuissa tiloissa, joten ergonomiset asiat ovat tältä kannalta täysin suunnittelemattomia. Työterveyslaitos on tutkinut eri-ikäisten palomiesten terveyttä ja toimintakykyä ja tässä tullut tuloksiin, että niska-hartiaseudun sekä yläraajan kivut ovat usein yhteydessä raskaisiin työvaiheisiin, hankaliin työasentoihin sekä kiertyneissä asennoissa tapahtuviin työskentelyihin (Lusa-Moser 1997, 39).

Syketaajuutta tarkkailtaessa voidaan todeta sykkeen, varsinkin hälytysajossa, olevan hyvin korkea, mutta kyseessä on niin sanottu aatami-tehtävä, eli kiireellisin sairaankuljetustehtävä. Hälytysajoa ajetaan hiekkatiellä, jonka pinnalla on paljon irtosoraa ja ambulanssina oleva Mercedes-Bens Sprinter, ei ole hyvä auto ajaa tällaisella päällystellä. Auton painopiste on korkealla, pyörien alla on irtosoraa ja auto on takavetoinen. Tämä yhdistelmä saa helposti soraliirron aikaiseksi ja perä on monesti ajon aikana irti tiestä. Syke nousee heti, kun auton perä irtoaa tien pinnasta, koska koskaan ei voida tietää saadaanko tilannetta enää hallintaan. Joskin hälytysajossakin pitää muistaa: ”Turvallisesti perille, sillä kuollut auttaja ei enää auta ketään!” Ajo ei siis niinkään kuormita eri ruumiin osia vaan hengitys- ja verenkiertoelimistöä enemmänkin. Eri-ikäisten palomiesten terveyttä ja toimintakykyä selvittävässä tutkimuksessa oli kuitenkin käynyt ilmi, että paljon kuljetustyötä tekevällä on todettu erityisen paljon niska-hartia- ja olkapääkipuja (Lusa-Moser 1997, 39).

Korkeaa sykettä voidaan pyrkiä selittämään lisäksi sillä, saadessaan hälytyksen piippariinsa sekä lukiessaan kännykästä tekstiviestitiedot potilaan henkeä uhkaavasta hädästä, alkaa adrenaliini elimistössä nousta. Tämän saavat aikaiseksi ihmisen elimistön omat stressihormonit, jotka reagoivat ulkoisiin ärsytyksiin pyrkien suojaamaan elimistöä ulkoa tulevalta kuormitukselta (Ilmarinen ym, 1994).

Toiseksi akuuttikyydit tulevat yleensä aamuyöstä ja unesta herääminen piipparin ääneen saa sykkeen nousemaan. Härmä kumppaneineen on myös tutkimuksessaan hoitotyötä tekevien naisten terveys, fyysinen suorituskyky ja vuorotyöhön sopeutuminen todennut, että submaksimaalisilla kuormitustasoilla sydämen sykintätaajuus on päivällä korkeampi kuin yöllä, mutta levossa vaihtelu on vähäisempää. Kuitenkin, kun tutkittavat suorittivat polkupyöräergometritestiä yö aikaan olivat syketaajuudet korkeampia kuin päivä ja ilta aikana. Yöllä varsinkin suorituksen loppuvaiheen sykkeen noudu oli selkeästi nopeampaa kuin päivällä. Tämän perusteella todettiin, että sydän- ja verenkiertoelimistön nettokuormitus oli yöllä tehdyssä työssä korkeampaa kuin päivällä tai illalla. Samoin sykintätaajuuden palautuminen normaaliksi vei yö aikana merkittävästi enemmän aikaa kuin päivä tai ilta aikana. (Härmä ym 198417-19.) Härmän ja kumppaneiden tutkimus selittänee sitä, että ensihoitajan sykearvot ovat kohteessa hoidon alussa vielä hyvinkin korkeat. Palautuminen hälytysajosta kestää pitkään ja kuten tutkimuksessa oli saatu selville yöaikana erityisen pitkään. Lopuksi voisi vielä huomioida tutkimushenkilön sairastaman astman, sillä hänen käyttämänsä lääkkeet (Seretide ja Ventoline) nostavat syketaajuutta. Jatkuvasti käytössä oleva lääke Seretide sisältää tulehdusta estävän osan lisäksi pitkävaikutteista avaavaa lääkettä (salmeteroliksinafoaattia). Tämä pitää tutkimushenkilön pulssitasoa jatkuvasti hieman normaalia korkeampana (Pharmaca Fennica 2002).

Mitä sitten pitäisi tehdä, että ensihoitajan työn kuormittavuus laskisi? Tuskin syketaajuuden nousemiseen voidaan juurikaan vaikuttaa, koska hälytykset ovat juuri sellaisia kuin ovat ja niihin on joskus ajettava kovaakin. Toisaalta nykyiset kehittyvät hoitomenetelmät mahdollistavat potilaan hoitamisen mahdollisimman pitkälle kohteessa, joten usein kohteesta sairaalaan päin ei enää tarvitse ajaa hälytysajona. Työasennot sitten, voisiko niihin vaikuttaa? Potilaan hoito tapahtuu yleensä ei-hoitamiseen tarkoitetuissa tiloissa, joten ergonomiset asennot, nostot ja siirrot harvoin onnistuvat. (Laamanen 2001, 23) Nykyisin on kuitenkin pyritty parantamaan ensihoitajien työn ergonomiaa kehittämällä paareja, hoitovälineitä ja niiden kuljetusmahdollisuuksia. Paareihin on kehitelty pyörämekanismeja, jottei niitä tarvitse aina kantaa. Samoin niiden nosto/laskumekanismit ovat kehitelty selkää säästäviksi, mutta monesti potilaiden kodit ja muut kohteet, joista potilasta haetaan ovat muuta työskentelyä ajatellen todella epäergonomisia.

Tutkimustuloksia ei voida missään mielessä yleistää mihinkään, koska mittaukset tehtiin vain yhdelle työntekijälle ja yhdellä työtehtävällä. Kyseinen tehtävä, jossa mittaukset tehtiin oli akuutti rintakipupotilas ja hänen hoitamisensa. Vaikkakin kyseisen kaltainen tilanne on hyvin yleinen ensihoidossa, pitää muistaa, että hälytyksistä noin 10-15 % on kiireellisiä hälytyksiä ja muu osa koostuu kaikesta kiirettömämmästä, jossa on aikaa kiinnittää enemmän huomiota omaan toimintaansa ja sen ergonomisuuteen. Toisaalta mittaukset kohdistuivat nuoreen naiseen, jolloin voidaan olettaa fysiikan olevan suhteellisen hyvä. Kuitenkin ensihoitajien enemmistö on keski-ikäisiä miehiä ja naisten anatomia on heikompi, joten se näkynee näissä mittaustuloksissa. Johtopäätöksenä tutkimuksen tuloksista voitaisiin kuitenkin sanoa, että ensihoitotyö kuormittaa ensihoitajan fysiikkaa suuresti. Tätä ajatusta tukevat myös aiemmat selvitykset koskien ensihoitajan työtä.

Jatkossa tutkimusta voitaisiin laajentaa koskemaan useampaa ensihoitajaa, jotka tekevät työtä erilaisissa ambulansseissa ja fyysisen kuormittavuuden mittauksien lisäksi voitaisiin selvitellä myös työn psyykkistä kuormittavuutta. Näin saataisiin laajempi kuva työn työntekijälle aiheuttamasta kuormituksesta.
 

Sisällysluetteloon