|
1. JOHDANTO
Ensihoitajan työn fyysisestä kuormituksesta tiedetään, että työ
kuormittaa fysiikkaa suuresti, kun joudutaan kantamaan painavia potilaita
mahdollisesti ahtaissa rappukäytävissä tai pitkiä matkoja metsässä. Heidi
Laamanen, Tanja Nurminen ja Taija Pellikka ovat tehneet Etelä-Karjalan
ammattikorkeakoulun fysioterapeuttikoulutuksensa opinnäytetyönä
selvityksen: Ensihoitaja AMK-koulutuksen opiskelijavalinnan kuntotestin
ja ensihoitajien fyysisen kunnon mittaamisen kehittämisprojektiin,
ensihoitotyön fyysisen kuormittavuuden arvioinnin. Raportissa kuvataan,
että esimerkiksi paarien nostaminen autoon kuormittaa ensihoitajan selkää
ja alaraajoja. Lisä kuormitusta tähän saattaa tuoda epätasaisuus
maastossa sekä mahdollisen liukkauden vaikutus. (Laamanen, Nurminen,
Saikko 2001, 27-29)
Samaiseen ensihoitajien fyysisen kunnon testaamista koskevaan
kehittämisprojektiin opinnäytetyönsä ovat tehneet ensihoitaja
AMK-koulutusohjelmasta valmistuneet Marko Aavela ja Sami Talka. He ovat
tutkimuksessaan selvitelleet hengitys- ja verenkiertoelimistön
kuormittumisen arviointia ensihoidossa. Tutkimuksen tulokset tukevat
Laamasen ja Nurmisen saamia tuloksia työn fyysisestä kuormittavuudesta.
Aavelan ja Talkan tutkimuksen mukaan ensihoitotilanteet kuormittavat
hengitys- ja verenkiertoelimistöä lähes maksimaalisesti. Huomioon tässä
on kuitenkin otettava jokaisen ensihoitajan yksilölliset ominaisuudet. (Aavela,
Talka, 2002, 29)
Pelkkä hoitovälineistökin on suhteellisen raskasta kantaa. Vantaan
pelastuslaitoksen sairaankuljetuksessa työskentelevät Simo Ekman ja
Martti Ahokas ovat punninneet hoitovälineitä, joita heidän
hoitoyksiköstään löytyy. Tämän mittaustyön mukaan 70 kg potilaan
kantaminen paareilla vastaa 94,5 kg:n painon kantamista (Liite 1).
Aavelan ja Talkan tutkimusta käsittelevästä raportista löytyy maininta
myös että potilaan kohtaamispaikat saattavat olla niin, että niihin
pääseminen vaatii hyvää fyysistä kuntoa ja työtä voidaan joutua tekemään
vähemmän ergonomisissa asennoissa. (Aavela, Talka 2002, 29) Työ
kuormittaa myös jännittävyytensä kannalta. Hälytysajoa ajettaessa sydämen
syke nousee helpostikin korkeaksi, kun vastaan tulee pahoja paikkoja
ajonopeuden ollessa reilusti yli normaalien nopeuksien. Elimistön omat
stressihormonit alkavat tällaisessa tilanteessa toimia. Ne mahdollistavat
elimistön selviämisen työtilanteen kuormittavuudesta. Stressihormonit
säätelevät verenkiertoa, aineenvaihduntaa ja nestetasapainoa siten ettei
elimistön toiminta kuormittavasta tilanteesta huolimatta häiriinny.
(Ilmarinen ym 1994, 83.) Näitä hormoneja pystytään tutkimaan vain
laboratoriokokeilla, joten tässä tutkimuksessa niiden vaikutusta
elimistön kuormituksen säätelyyn ei voitu selvittää.
Veikko Louhevaaran tekstissä työn fyysisestä kuormittavuudesta,
työterveyslaitoksen ergonomiaselvityksessä (4/84) todetaan, ettei
fyysinen kuormittavuus ole vaarallista vaan päinvastoin jopa
tarpeellista, kunhan kuormittavuus vastaa työntekijän ominaisuuksia ja
toimintakykyä. Jos työn fyysinen kuormittavuus on epäsopivaa aiheutuu
yli- tai alikuormitusta ja näin terveydellisiä haittoja. Kuormittavuus
perustuu kuitenkin pitkälle ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Siis
kuormittavuutta voi monesti säädellä työmenetelmiä tai työtahtia
muuttamalla. Kuormittavuutta mitattaessa pitää kuitenkin huomioida
ihmisten yksilöllisyys. Kuormittavuuteen vaikuttavat esimerkiksi,
sukupuoli, ikä, toimintakyky ja harjaantuneisuus. Tavoitteena olisi että
ihminen voisi säädellä työtään omien ominaisuuksiensa mukaan.
(Ergonomiatiedote 4/84, 11.)
Toisaalta ihminen voi vaikuttaa omaan fyysiseen kestävyyteensä itse
muokkaamalla itseään työnsä kaltaiseksi. Ensihoitajan työssä tärkeää on
oman terveytensä ja toisten turvallisuuden vuoksi pitää huoli omasta
fyysisestä kunnosta, että työtä pystyy tekemään. Laamasen ja Nurmisen
opinnäytetutkimuksessa todetaankin, että ensihoitotyö on fyysisesti
raskasta ja vaatii työntekijältä hyvää fyysistä suorituskykyä.
Tutkimuksessa käy myös ilmi, että työntekijöiden valinnalla pystytään
vaikuttamaan heidän työssään selviytymiseensä ja nykyään tähän on alettu
kiinnittää huomiota jo opiskelijoista valittaessa. Työssä todetaan myös,
että ensihoidossa ei useinkaan voida vaikuttaa työn ergonomiaan, vaan
potilaita käsitellään tiloissa, jotka eivät ole työasentojen kannalta
toimivia. (Laamanen ym. 2001, 23. Laamanen, Nurminen, Saikko 2001, 29)
Louhevaara puhuu ergonomiaselvityksessä myös siitä, miten paljon työ
saisi kuormittaa elimistöä. Tämän selvityksen mukaan työntekijän
maksimaalinen hapenkulutus saisi olla kahdeksan tunnin työvuoron aikana
keskimäärin 33-50 % ja sykintätaajuus saisi nousta yli 140
lyöntiä/minuutissa korkeintaan kuuden tunnin verran viikossa. Lisäksi
suunnitellaan ylimääräisiä terveystarkastuksia niille henkilöille, joiden
sykintätaajuus nousee yli 120 lyöntiä/minuutti kahdeksan tunnin
työvuoronaikana tai on hetkittäin ylitse 150 lyöntiä/minuutti.
(Ergonomiatiedote 4/84, 12.)
Tässä tutkielmassa on tarkoitus selvittää erilaisten mittausten avulla
ensihoitajan (tarkoitetaan tässä ambulanssissa työskentelevää
sairaanhoitajan koulutuksen omaavaa henkilöä) työnkuormittavuutta.
Tätä halutaan lähteä selvittämään pyrkimyksenä tulosten avulla pystyä
vaikuttamaan ensihoitajan työn kuormittavuuden vähentämiseen.
Käytettäviä mittausmenetelmiä ovat Edholm, Owas, RPE ja sykintätaajuus.
Mittausta tehdessä ensihoitajan työ jaetaan viiteen päätyövaiheeseen ja
käytetään tarvittaessa muut kohtaa näiden ulkopuolelle jääville töille.
Mittauksilla on tarkoitus selvittää kuinka ensihoitajan työn
kuormittavimmat päätyövaiheet vaikuttavat tai kuormittavat työntekijän
elimistöä. Edholmin avulla selvitetään kuinka työvaihe kuormittaa
verenkiertoelimistöä ja sykettä seuraamalla mitataan sydämen työmäärää.
OWAS-menetelmällä seurataan liikuntaelimistön lihastyön kuormittavuutta.
Erityisesti työasentojen kuormittavuuteen keskittyen. Työn
kokonaisvaltaiseen kuormitukseen paneudutaan RPE asteikon avulla niin,
että käsien, selän ja jalkojen kuormitus huomioidaan erikseen ja lisäksi
tehdään arvio työn yleisestä kuormittavuudesta (ergonetti 4).
Sisällysluetteloon
|
|
|
